Kevät saapui pitkän odotuksen jälkeen pohjoiseenkin Suomeen tuoden mukanaan jo melkein unohtuneet vihreän sävyt ja vehreät tuoksut. Toivo Rautavaaran legendaarinen kirja Mihin kasvimme kelpaavat oppaanani lähdin metsästämään kevään kasviriistaa. Ensimmäiseksi saaliikseni sain koivunlehtiä, jotka tosin olivat vielä kovin pieniä. Toisena saksieni uhriksi joutui nokkospöheikkö, ja viimeiseksi napsin mukaan vielä vähän siankärsämöä ja vadelmanlehtiä. Kotona huuhtelin keräämistäni kasveista pölyt pois siivilässä ja levitin saaliin kuivumaan sanomalehtien päälle. Siinä ne saivat olla pari päivää, kunnes olivat niin kuivia, että sain ne murennettua käsin säilytyspurkkeihin.Anteeksi huono kuva. Etualalla koivunlehtiä, taempana nokkosia.

Kirjan ohjeiden mukaan vadelmanlehdet tuli käsitellä eri tavalla kuin muut, nimittäin hiostamalla. Lehtien annetaan ensin vähän nahistua, sitten hierotaan käsissä pehmeämmiksi, kääritään lehdet rullalle ja sullotaan purkkiin, joka puolestaan jätetään lämpimään paikkaan kahden vuorokauden ajaksi. Lämmin tarkoittaa tässä n. 40 astetta, eikä meillä tietenkään ollut niin lämmintä missään kohtaa taloa. Laitoin siis lämmintä vettä termospulloon, jolloin vesi lämmitti myös pullossa olevan ilman. Vadelmanlehdet käärin muutaman kerran tuorekelmuun ja sujautin käärön pakastuspussiin, jonka ripustin narulla roikkumaan veden yläpuolelle. Suljin pullon ja vaihdoin varmuuden vuoksi vedet muutamaan kertaan ennen kuin kaksi vuorokautta tuli täyteen. Järjestely onnistui, ja vadelmanlehdet maustuivat aromikkaiksi. Harmi kyllä myös termokseni maustui aromikkaaksi, sillä pussit ja kelmut eivät ilmeisesti olleet täysin hajunpitäviä.

Koivunlehdistä ja vadelmanlehdistä olen jo ehtinyt keittää teetä. Koivutee tuoksuu selkeästi koivulta ja tuo siksi mieleen saunavihdan. Maku on miellyttävä, joskin kielellä tuntuu jonkinlainen käpristävä tunne, tavallaan kuin viinirypäleen kuorta purressa, mutta ei kovin voimakkaana. Jälkeenpäin suuhun jää yllättävä viileä tuntu. Hiostetuista vadelmanlehdistä tehty tee oli mielestäni parempaa. Sen maku muistutti vähän vihreää teetä, ja jollain tapaa oolong-teetä. Vadelmateestä pidän kyllä paljon enemmän kuin oolongista, joka oli minusta suorastaan pahaa. Koivusta, vadelmasta, tai yleensäkin jostain muusta kuin teenlehdistä tehtyä teetä ei kannata hauduttaa paria minuuttia enempää, ettei siitä tule liian voimakasta, maku kun on tottumattomalle aika outo.